Ehkä jonakin päivänä vielä jollekin riitän

Viikon hyvät asiat tähän asti: kalorit pysyneet kohtuudessa, tänäänkin alle 300 kcal. Viime viikon tavoite saavutettu. Ajotunti meni ihan hyvin.

Huonoja onkin sitten sitäkin enemmän.. Koulu menee hyvin huonosti, jaksamista ei ole. Kotona ollessa pelkäön, että milloin tulee taas jostain sanomista, riitaa.. Äiti kyseli viime jakson kokeista.. En ole edes itse uskaltanut käydä katsomassa.. Pelkään liikaa.. Pelkään, että siellä on kasa nelosia, vitosia ja kutosia.. seiskakin olisi edes siedettävä, mutta huonommista numeroista saan huudot. Saan kuulla kuinka huono olen. En vain pysty opiskelemaan, vaikka motivaatiota joskus olisikin.. Tiedän, että äiti menee huomenna katsomaan niitä numeroita. Tiedän, että saan huomenna huudot. Enkö vain voisi nukkua pois?

Tänään tuli riitaa taas siitä, miksi laitan vessan oven lukkoon. En osannut perustella niin, että se olisi sopinut äidille..

Ylihuomenna koko perheen voimin pitäisi mennä sinne lastensuojeluun.. Pelottaa.. Olikohan se sittenkäön järkevää? Vikahan on vain siinä, että olen liian laiska..

Ehkä tää ei tuukkaan onnistuu

Syömiset pysyneet joka päivä alle 600 kalorissa. Se on kuitenkin liikaa. Se ei auta laihtumaan, päinvastoin. Jos jatkan tätä rataa paisun vain paisumistani kunnes olen suurempi kuin mammutti. Varsinkin kun tänään meni se 600 raja varmaan reippaati yli.. Tänään oli roskaruoka päivä perheessä, johon itselläni ei sananvaltaa.. Olisin halunnut joko juusto hampurilaisen ilman majoneesia, sipulia ja kurkkua tai minikanan ilman majoneesia ja kurkkua, mutta äiti alkoi valittamaan etten muka pärjää sillä => jouduin ottamaan kana-aterian! Ennen kun olin ehtinyt syödä edes lähellekkään puolet, olin niin täynnä. Ranskalaiset jäi syömättä, sillä äiti periaatteessa pakotti syömään sen hampurilaisen.. Tuohon lisäksi vielä vähän jäätelöä ja nachoja. Olen pelkkä läskikasa.. Ei minusta voi koskaan tulla laihaa, sillä olen vain läskiä täynnä..

Mietin taas kuinka yksin olen.. Kuinka saatoinkaan olla niin sinisilmäinen, että luulin merkitseväni Sateelle jotakin? Kyllä hän minun puoleeni kääntyy kun haluaa kertoa kuinka haluaa kuolla tai kun elämä potkii päähän. Tai sitten saan kuulla hehkutuksia kuinka kivaa oli katsoa elokuvia kaveriporukassa tai muuta vastaava. Toisessa kaveriporukassa saa myös kuulla kuinka he suunnittelevat tekevänsä jotain yhdessä. Jään aina ulkopuolelle. Ehkä olen ansainnut tämän.

Mietin taas, onko tässä mitään järkeä? Onko järkeä olla täällä vain muiden takia? Muiden, jotka hyvä kun huomaavat olemassa olemaasi.

Aina vahvin

Miksi minun pitää aina olla se vahvin? Vaikka itsellä olisi kuinka paha olla, vaikka ahdistaisi niin paljon, ettei henki meinaa kulkea ja tärisen kauttaaltani, niin pitää olla vahva. Pitää olla valmiina kuuntelemaan ja neuvomaan muita.. Itse ei saa romahtaa. Tuntuu vain, etten enää kauaa jaksa kulisseja pystyssä pitää..

//Peruutin nupon.. en vain pystynyt sinne menemään..

The sun would still shine and the stars would still glow

Yritän pitää syömiset kurissa, mutta se on niin hankalaa kun koko ajan olo on kuin rekan alle jääneenä..

Huomenna olisi nupoon ensimmäinen aika. En ymmärrä miksi terveydenhoitaja lähetti minut ylipäätäänsä sinne lääkärille, ja miksi tämä vielä nupoon.. Enhän edes kertonut kuin pintapuolisesti perheeni solmuista.. Ei normaali perheriitely voi vaikuttaa minuun mitenkään, niin äiti sanoo. Ehkä hän on oikeassa.. Ehkä liioittelen kaikkea.. En vielä kuitenkaan tiedä olenko sinne nupoon menossa, en olebkertonut edes porukoille. Isälle joskus siitä mainitsin, mutta ei hän muista, äidille en edes uskalla sen lastensuojelun lisäksi.

Kävelen tyhjää jalkakäytävää pitkin. Kuulen autojen äänet aivan viereltäni. Aina välillä hätkähdän huomatessani missä jo olen. En ole huomannut kuinka nopeasti matka on mennyt. En kiinnitä huomiota valoihin, en suojateihin. Tajuan ne vasta ylitettyäni ne. En pysty lakkaamaan ajattelemasta auton alle hyppäämistä. Tai sillalta kaiteen yli hyppäämistä alla olevaan jokeen. Mitä jos sittenkin kävelisin juna-asemalle? Odottaisin seuraavaa junaa. Lopulta saavun bussipysäkille ja nousen sisään. En pysty hallitsemaan ajatuksiani jotka laukkaavat kaukana ja vievät minut pois. Joku yrittää puhua, mutta olen jo liian kaukana..

Alone

Kuuntelen kun kaverit suunnittelevat viikonloppua. Osa menee kaveriporukan kanssa baariin, toiset viettävät vain hauskaa perjantaita yhdessä. Kukaan ei edes kysy minua.. Okei, ymmärrän etten vielä ole täysi-ikäinen, mutta olisi se ihan kivaa jos joskus pyydettäisiin mukaan vaikka vain iltaa viettämään. Joskus harvoin taas joku pyytää, mutta ajankohta tai sijainti ovat yleensä niin, että liian kaukana edes pyytää, jos isä voisi heittää tai semmoiseen aikaan etten saa mistään kyytiä mihinkään. Jään siis kotiin.
En ansaitse heitä, ansaitsen olla yksin kotona!
Olen ansainnut olla yksin. Vaikka kavereita olisikin ympärillä, olen yksin. Ehkä sitten, jos olen laihempi, parempi? Niin.. ehkä sitten..

Syömisten kannalta tämä päivä meni ihan hyvin. vaikka mieliala ei olekkaan kovinkaan korkealla, en ole sortunut herkkuihin.

Aamiainen:
-Aurinkoinen piltti
-kananmunan valkuainen
Yht. n. 83 kcal

Lounas:
-ei mitään

Päivällinen:
-perunamuussi
-lihapullia

Yhteensä noin 400 kcal, eli ei hirveän paha, kun ottaa huomioon, että koululiikassa 1,5 tuntia steppausta

Vaikka katoaisin, kukaan ei välittäisi

Asiat menevöt jo valmiiksi paskasti, mutta silti vain syön, syön ja syön. Ahmin kaiken minkä vain käteeni saan. Enkä pääse edes oksentamaan.. En ole uskaltanut edes laskea kaikkia niitä kalorimääriä mitä olen ahminut.. Toivottavasti ovat pysyneet edes alle 1000 kalorissa..

Taistelen taas viiltämistä vastaan.. Houkutus on vain niin suuri.. Niiden jälkien peitteleminen on vain niin vaikeaa..

Koulukaan ei mene ollenkaan hyvin.. Olisi monet viime jaksonkin tehtävät palauttamatta.. Tuntuu etten vain yksinkertaisesti jaksaisi.. Pitäisi peruuttaa se aika nupolle jonne lääkäri laittoi lähetteen.. En ole pystynyt kertomaan siitä vielä porukoille.. Isälle kyllä, mutta en äidille.. En halua tuottaa hänelle taas uutta pettymystä.. Ei siinä muuten olisi mitään, mutta soittaminen tuntemattomille ja puolitutuillekkin ahdistaa niin pirusti..

Asioita pahentaa vielä sekin, että edes Sade, joka on yksi läheisimmistä ystävistäni, ei näytä välittävän ollenkaan. Vaikka viimeksi tänään olin romahtaa miljooniksi palasiksi kavereitteni edessä. Kukaan ei välittänyt..

Sekavia ajatuksia

Melkein kilo kevyempänä, mutta mieliala pohjamudissa.. Kavereiden eleistä huomaan etteivät he haluaisi olla seurassani.. Olen liian iso ja tyhmä..

Osittain iloitsen siitä, että tavoitteeseem on kilo vähemmän matkaa, mutta jokin vetää minut maanpinnalle, olen vieläkin sotanorsun kokoinen.

Tänään tuli postissa kirje lastensuojelusta. En koskaan halunnut sen menevän näin pitkälle.. Kaikki alkoi siitä kun menin puhumaan kuraattorin kanssa. Kerroin perheen ongelmista, kuinka riitely ovat iso osa arkea. Ei siis pieniä normaaleita riitoja, vaan riita saattaa alkaa vaikka vain siitä, että en heti aamiaisen jälkeen ole muistanut pyyhkiä pöytää. Ja riitelyllä tarkoitan siis äitiä huutamassa melkein pää punaisena, syyttämässä ja haukkumassa ja kaivamalla vanhoja, jo haudattuja asioita esille.. Usein näiden päätteeksi itken huoneessani, yksin. Yritän auttaa mahdollisimman paljon kotitöissä, mutta mikään ei tunnu riittävän. Olen muutenkin äidistä huolissani, ja kuulemma lääkärin mukaan yksi syy tähän on se, että saataisiin äidin silmät avautumaan siitä, ettei hänelläkään ole kaikki kunnossa.

No, nyt he haluavat tavata meidät kaikki. Äiti suuttui taas kunnolla. Oma syyni.. Mitäs olen näin heikko ja huono.. En tule varmaan koskaan olemaan tarpeeksi hyvä hänelle.. Vain iso pettymys..

Huomenna ensimmäinen ajotunti. Jännittää, mutta samalla ahdistaa ihan hemmetisti. (Anteeksi kiroilu). Pelkään, että tämän päiväsen ahdistuksen takia huominen ajotunti menee huonosti. Veikkaan että huomisesta tulee muutenkin helvettiä..

Never good enough

Äiti tiputtaa konvehtirasian lattialle. Muutama konvehti vierii lattiaa pitkin, yksi sohvan alle. Kuulen sen huutavan, se melkein kiljuu. Yritän olla kuuntelematta ja keskittyä imuroimiseen. Se marssii ohi vihaisena, väistän äkkiä etten olisi tiellä. Se kiroilee vihaisena. Jatkan imurointia ja yritän uppoutua omiin ajatuksiini. Yhtäkkiä se huutaa kovaa, paiskaa kompostin kannen maahan, heittää jotain kompostiin ja paiskaa taas kannen paikoilleen ja sulkee roskiskaapin voimalla. Taas kiroilua.. Se sanoo että hän siivoo meistä eniten, että me muut ei tehdä koskaan mitään. Että hän ei jaksa tätä elämää enää. Että jos täällä ei vitsii tehdä mitään, niin ovi on tuolla. Se melkein itkee vihasta. Sammutan imurin, menen nurkan taakse ja jostain syystä pelkään.

Äiti:"Eikö sun pitäny vaihtaa lakanat?"
Minä:"Joo, mutta teen sen aamulla, väsyttää liikaa"
"Just.. Otitko vitamiinit aamulla?"
"Unohdin.. anteeks.."
*Äiti marssii kuivaamaan hiuksiaan vessaansa*"Mulla menee kohta hermot, jos tällanen flegmaattisuus jatkuu! Miten joku voi olla noin flegmaattinen!?"
Liu'n seinää pitkin lattialle istumaan ja toivon että pystyisin itkemään.. Itken ilman kyyneleitä..

I have to do this!

Koulu ahdistaa.. Jokaiselta tunnilta tekisi mieli juosta pois kyyneleet silmissä. En ole tarpeeksi hyvää.. Melkein jokainen asia mitä porukat sanovat ärsyttää ja tekisi mieli purskahtaa itkuun. Ainut ongelma on vain se, etten kunnolla enää osaa itkeä. Joskus saattaa pari kyyneltä vierähtää poskelle ja se siitä. Eikä se auta jos tekisi mieli vollottaa kaikki paha olo pois.. Yritän siis purkaa ahdistuksen viiltelyn sijaan liikuntaan. Enemmän kyykkyjä, vatsoja, punnerruksia, hyppyjä, kauemmin lankkua. Kaikkea enemmän.

Kotona oleminen kostautuu: äiti tuputtaa kaikkea syötävää ja jos kieltäydyn alkaa se iän ikuinen väittely siitä ettei häntä arvosteta jne. Pakko siis syödä.. Kalorit ovat onneksi kuitenkin miinuksen puolella.
Huomenna kolmannelle autokoulun teoriatunnille, joten olen myöhempään kaupungilla. Kotimatkaa kaupungilta on melkein 30 kilometriä, bussit lähtevät onneksi tunnin välein. Pystyn siis sanomaan porukoille syöneeni kaupungilla hypärillä kunnon ruokaa. Totuus on toinen: ei mitään.. Huomenna ruokasaldoksi pitäisi tulla siis vain aamupala ja iltapala. Molemmilla banaani tai leipä ja ehkä pari mandariinia tai viinirypäleitä.
Eilen ja tänään on oksettanut koko päivän. En meinaa saada nieltyä ruokaa, sillä tekisi niin mieli sylkeä se pois suusta, oksentaa jo vatsass olevat ruuat. Saisin aika helposti oksennettuakin, mutta melkein kaikissa nivelissä jotain ongelmaa eikä esimerkiksi leuka meinaa aueta kunnolla. Vielä keväällä pystyin oksentelemaan, mutta sen jälkeen leuka ei ole antanut periksi.

Huomenna olisi tarkoitus myös hypärillä käydä koulun salilla.

Tämän päivän liikkumisia:
-Koiralenkki, noin 40 min
-135 kyykkyä
-360 vatsaa
-30 punnerrusta
-14 min muuta lihaskuntoa

Ei paljoa, mutta tyhjääkin parempi..

Kaatuminen jo lähtöviivalla

Epäonnistuin heti.. En päässyt tavoitteeseeni, päinvastoin, paino on noussut.

Ei sinusta ole tähän, olet pelkkä nolla. Laihuus ei tule koskaan olemaan osa snua. Olet ja tulet aina olemaan sotanorsu joka läskistyy päivä päivältä yhä vain enemmän. Kohta muutut läskiksi sotanosuksi. Olet vain pelkkää läskiä. Katso vatsaasi, kuinka monta makkaraa näet? Purista niitä käsilläsi. Tunnetko kuinka paljon läskiä käteesi mahtu? Katso reisiäsi, katso kuinka ne löllyvät kävellessäsi. Kuinka ne ottavat toisiinsa kiinni kun seisot, kun kävelet. Tunnetko sen? Se on pelkkää läskiä. Katso kuinka iso kaksoisleuka, pelkkää läskiä. LäskiäläskiäLÄSKIÄLÄSKIÄLÄSKIÄ!

En voi lopettaa miettimästä siitä kuinka olen onnistunut välittömästi. Ei minusta koskaan tule laihaa.. Ei koskaan tule keijukaista.. Teen illalla lisää vatsoja, reisiä, punnerruksia, selkiä. Kaikkia tuplasti enemmän. Keskiviikkona koulun salille hypärillä. Torstaina ehkä koulunjälkeen myös salille. Perjantaina annan kaikkeni liikuntatunnilla. Joka ilta lihaskuntoa. Torstaina voisi kyllä myös tulla suoraan koulusta kotiin ja tehdä rääkkilenkin juoksumatolla. Tietenkin sen mukaan mitä nivelet jaksavat. Jos en pysty hölkätä, kävelen tuplasti pidempää vähintään nopeudella 7 km/h. Pakko laihtua, pakko!

Tällä hetkellä inhoan itseäni enemmän kuin koskaan.. En pysty laittamaan painon numeroa edes ylös, se on liian paljon.. Sitten kun saan sen laskemaan (ja toivottavasti tämän viikon aikana!) voin ehkä kertoa sen, mutta en nyt.. 

Asiasta kolmanteen

En päässyt vaa'alle tänään.. Porukat ovat jostain ihmeen syystä heti kuulustelemassa jos edes vedän sen lipaston alta esiin.. Oikeastaan vain äiti alkaa kuulustelemaan. Monesti on käynyt mielessä ostaa itselleni oma vaaka, mutta minne sen piilottaisin? Ei olisi ensimmäinen kerta, että äiti kävisi penkomassa huoneeni ilman lupaa, ja ilman syytä. Pakko päästä jotenkin huomenna..

Koulukin alkaa huomenna. Ei huvittaisi yhtään, se menee jo tarpeeksi persiilleen.. Yksi hyvä puoli siinä on se, että lounaan pystyn skippaamaan. Huomenna ajattelin myös ostaa mittanauhan omaan huoneeseeni, jotta pystyn kirjaamaan vyötärön, lantion, reisien, rinnanympärystän mitat ylös ja seuramaan laihtumistani myös sillä tavalla.

Jotain positiivista: herkkulakko on pitänyt lukuun ottamatta yhtä alun repsahdusta, kävin taas lauantaina ratsastustunnilla ja onneksi se oli rääkkitunti! Latasin myös kännykkään Sit ups ja Squats sovellukset. Ne ovat nyt osa treeniohjelmaa.

Porukat alkoivat taas huutamaan toisilleen. Tällä kertaa uuden imurin hankinnasta. Ja niin kuin  yleensä, riita lähti lapasesta. Kohta tuli taas niitä syytöksiä, haukkumisia ja pää punaisena huutamista.. Lähdin paikalta, mutta äiti tuli taas kerran purkaamaan tunteitaan isästä minulle.. Olen kestänyt tuota loputonta huutamista 17 vuotta, en tiedä kauanko enään jaksan. Kyllä, olen käynyt puhumassa kuraatyorin kanssa joka lähetti terkkarille, joka lähetti lääkärille, joka teki lastensuojeluilmoituksen, jotta äiti heräisi ja jotta saataisiin kolmas osapuoli heidän väliin. Lääkäri laittoi myös lähetteen nupoon sen takia, että tilanne on kuulemma kuormittava. Haluan vain saada äidin kuntoon, sillä huomaan ettei kaikki ole hyvin ja se purkaantuu minuun ja isään.. En ole kertonut porukoille nuposta vielä ollenkaan, sillä en halua sinne. Miksi pitäisi? En minä tässä ole se joka tarvitsee hoitoa, apua. Ja jos äiti suuttui enemmän kuin koskaan siitä ilmoituksesta, niin en edes halua tietää kuinka paljon hän suuttuisi tästä..
Äidin sanoja lainaten: "Miten täällä pitäisi elää ilman, että sulle aiheutuisi traumoja!? Ja tiesitkö, että muissakin perheissä riidellään."

Haluaisin vain tauon tästä kaikesta. Onko se liikaa pyydetty?

New year

Uusi vuosi, uusi alku, juuri sitä mitä kaipaan. Vaikka olen kirjoittanut blogia aikaisemminkin, oli kaikille paras, että lopetin. Liian moni tuttu tiesi sen ja aina vain onnistuin loukkaamaan. Sen piti olla itselleni päiväkirja, paikka johon saan purkaa tunteitani. En osaa puhua 'syvistä' tunteistani kenenkään kanssa, joten siksi se oli itselleni tärkeä. Koska muutama ystävä tiesi, en voinut kuitenkaan kertoa oikeita tunteitani, ajatuksiani. Parempi vain oli vaihtaa maisemaa, joten tässä sitä ollaan!

En tiedä, miten teidän viime vuotenne on mennyt, mutta omani ei ollut hyvä. Joukkoon mahtui luottamuksen pettäviä ystäviä, sotatannerta muistuttava perhe, isoäidin kuolema, persiilleen menevä koulu, sekä sekaisin oleva pää. Tiedän, tiedän.. Monilla menee paljon huonommin, mutta tämä on minun elämäni ja minulle alkaa riittämään. Tuntuu, että olen nähnyt seitsemän vuoden aikana tarpeeksi mustia päiviä. Liian monta kertaa on käynyt vakavassa harkinnassa vain lopettaa kaikki. Elämän on jossain vaiheessa päätyttävä, minulla ehkä vain vähän aikaisemmin.. Mutta ennen viimeistä päivää on tavoite suoritettava ja se on 39 kiloa. Olin jo kerran päässyt lähelle, mutta sitten joku päätti iskeä sanko kaupalla paskaa niskaan ja tässä sitä ollaan 53 kiloisena mammuttina. Lupasin kerran itselleni, etten päästä itseäni enää kertaakaan näin painavaksi, mutta toisin kävi.. Vaikka haluan täältä pois todella paljon, en aio kuolla sotanorsun kokoisena. En halua, että ihmiset muistaisivat vain sen kuinka iso ja ruma olin, vaan sen kuinka olin kaunis ja laiha.

Tämä blogi ei tule olemaan vain laihdutus blogi, vaan se tulee kertomaan aivan kaikesta mitä tapahtuu matkalla tavoitepainooni. Ja jos jollakin on vinkkejä pääsemään tuohon tavoitepainoon, otan ne avosylin vastaan! Laihduttamista estää hieman nivelongelmat (en pysty esimerkiksi lähtemään kunnon lenkeille) sekä ylitarkka äiti, ja jonka kanssa välit eivät ole hyvät (kerron lisää myöhemmin). Missä ajassa olisi tarkoitus laihduttaa tuo 14 kiloa? Pyrin elokuun loppuun, mutta viimeistään vuoden loppuun mennessä. Eli tavoitteena olisi 270-400 gramman pudotus/viikko, minimissään. Mieluiten kuitenkin enemmän.

Mutta, tästä se lähtee! Hyvää uutta vuotta kaikille!